Joo, viime maanantaina kirjottelinki tästä mun polvileikkauksesta ja miten hienosti kinttu on lähteny paranemaan. Ei ois ehkä pitäny nimittäin tiistaina nousi jäätävä kuume ja tulipahan takapakkia oikein kunnolla. Eli osote oli päivystys tai no en mä sinne ois itte jääräpäänä lähteny edes koska en pahemmin lekureista tykkää tai edes luota niihin, mutta Tuomo on sairaanhoitaja joten se pakotti. Jäätävä pakotus jalassa välillä kieltämättä tuntu että se ei kanna ollenkaan ja kuumeen takia olo oli ku oisin ollu jumalattomassa humalassa. No eipä siinä crp ei ollu mahoton mut toki leikkaushaavasta valu märkää ja mä anelin et voitteko tökätä siihen kunnon reijän et sais kunnolla sen kökön mikä siel sisällä on ni pihalle. No eihä se sairaanhoitaja semmosta ja lekurinki se kuttu paikalle mut se vaa vilkas ja sano et joo ei tarvetta avata suun kautta antibiottia ja kotia ja perjantaina verikokeisiin ja tarkastamaan et antibiotti puree. (Ja vielä ihmetellään miks mä en tykkää lääkäreistä)

No kuumettahan mulla oli sinne perjantaihin asti, aina ku kipulääkkeen teho laski ni kuume nousi, ja sairaanhoitaja käski popsimaan niitä ku karkkia ja kyllähä tuota kipulääkettä meniki. Eli pikkusen ennen aamu 10 olin takas päivystyksessä, otettiin verikokeita, odottelin lääkäriä, kävin lääkärillä ja se määräs röntgeniin ja halus saada kirurgin mielipidettä jalasta. Odottelua ja odottelua, huoneesta toiseen ramppaamista. No viimein saapuu kirurgi ja aattelin et jes kohta mä pääsen täältä poisa, no sehä tökki ja puristeli tota jalkaa joka oli jo siinä vaiheessa erittäin kipee vaikka siitä tiistaista asti söinki sitä antibiottia. No mutta tämäpä mulle tuumaa et hän ei oikeen tiiä mitä tekis et hän lähtee konsultoimaan ortopedille et ootteleppa viel tuolla aulassa. Siinä vaiheessa meinas jos järki lähtee. No odotellaan...

Odottelinpas sit reilu pari tuntia sitä kirurgia ei siinä olin pikkuse ennen 10 aamulla menny ja kirurgi tulee sit viimein sieltä ortopedin juttusilta, kello oli siinä vaiheessa melkeen 15 ja kirurgi vaa tuumaa et sinäpä siirryt tästä osastolle suonensisäiseen antibiottiin, mut sitä ennen puhkastaan se paise jalasta. Ite olin iha mielissään siitä paiseen puhkasemisesta mut takaraivossa raksuttaa et joo koirat on keskenään sisällä kotona ja ovat aamulla käyneet 9 aikaan tarpeillaan ja Tuomolla työporukan illanvietto, ei onnistu et minnekää osastolle lähen, pojat oli onneks mummolassa. No sain sovittua et kuha kanyyli on saatu paikalleen ni saan käydä pyörähtämässä kotona ku puhelimestaki oli akku viittä vaille lopussa jo tossa vaiheessa ja pääsee koirat käymään ulkona ja ruokaa et pärjäävät siihe asti et Tuomo menee kotia. Mutta olipahan operaatio kanyylin asennus käteen tulikohan 6 reikää ja aikaa meni melkee 1,5 tuntia, mun suonet on hitusen karkaavaa sorttia, joten tapasin sinä päivänä anestesialääkärinki kun sairaanhoitaja ei saanu sitä asennettua. Vihdoin kotia ja huutokonsertti oliki melkonen ku oli hätä ulos.

Koirat kun oli hoidettu ni keräsimpä siin sit vaa pikasesti laturin ja vaihtopaidan matkaa ja eikun takasi sairaalalle, ajattelin et meneekai se yks yö vaikka päälleen siel sairaalassa vaikka oksetti ajatuskin. No eipä mennyt sekään ajatus niin ku olin suunnitellut, siellähä vierähti koko hemmetin viikonloppu ja maanantai aamuna pääsin kotia. Ei ollu mun unelmaloma viikonloppu vaikka lapsivapaata sainkin ja onneks ei oo neulakammoo olin nimittäin niin neulatyynynä perjantaista lähtien ku joka päivä otettiin verikokeita ja se kanyylin laitto oli kyl huvittavaa.

No positiivista tässä hässäkässä oli se et kun haava avattiin ja töhnä tuli ulos ni se paineen tunne mikä sääressä on ollu siitä asti kun jalka leikattiin hävisi kokonaan eli sinne oli jotain jäänyt joka pääsi sit muodostamaan märkää. Et eipä täs vajaa 3 viikkoo viel sairaslomaa jäljellä, joten jospa tämä siihen mennessä olis jo suht ok kunnossa.