perjantai, 8. lokakuu 2021

Jo 4 viikkoa... Ja hurahti se 5 viikkokin...

....Aika vain juoksee ja juoksee vaan, mutta pennut senkun reipastuu. Joka paikkaa tutkitaan, hampaat on oikein kiva upottaa nilkkaan, varpaisiin, ranteeseen ja kaikkialle pehmeeseen mikä vain käy ja kyllä se tuntuu melko ilkeeltä. Pentujen kanssa käydään ulkona ja ovat päässeet jo tutustumaan noihin meidän muihin koiriin. Pentujen isosisko Siru oli ihan kauhussaan alkuun että mitä nämä mustat liikkuvat pallerot on ja miksi ne tulee niin lähelle ja juoksi niitä karkuun. Jonkin aikaa kun katseli pentujen touhua yläilmoista eli sohvalta, niin uskaltautui tulla uudestaan katsomaan ja ihmettelemään että ovatko ne sittenkään niin kamalia. No lopulta Siru alkoikin leikittämään pentusia ja siitä tuli itestäänkin ihan kakara taas, mutta todella varovasti se niiden kanssa oli ei yhtään liian raju, olen kyl erittäin tyytyväinen tuosta typykästä. Kida taas katsoo pentuja portin läpi sen näkösenä et siellä liikkuu hänen välipala ja on erittäin mustasukkanen että muut pääsee pentujen luo ja tahtoo vähä ryskää porttia. Olen Kidankin päästänyt käymään pentujen luona ja sillon kun se huoneeseen pääsee niin käytös on ihan toisenlaista se nuolee ja paijailee pentuja, itse vaan olen sen kanssa huomattavasti tarkempi mitä muiden, sillä Kidalla on kova tarve päästä komentelemaan eikä välttämättä ole niin varovainen ja sen takia suhtaudun itse hyvin varauksellisesti jos Kida on pentujen kanssa.

Pennut ovat saaneet jo toisen satsin matolääkettä joka on kyl siin niin ällöä ja kynnet on leikattu kerran viikossa.

Alla kuvat pennuista ja isosisko Sirusta

243663419_10166520673385643_349692149616243787166_10166520674330643_118481988555243553787_10166520673705643_251261947403243856312_10166520674190643_857986303571

Sitten vähän ulkoilu kuvia

242799196_10166514190275643_743645810814242911220_10166525382900643_165942213684243008402_10166514190210643_556221204124243138938_10166514190690643_279117351647243169283_10166514190335643_806601158154243175810_10166514189695643_790076323196243181735_10166514189580643_720437935750243198576_10166514190130643_486924574002243206523_10166514189870643_901659986476243216276_10166514189920643_488480877868243220338_10166514191225643_116414581282243234292_10166514190855643_356090224581243240599_10166514191275643_873933145159243250304_10166514189475643_588559712327

Tästä päivityksestä tulee lähinnä kuvan täyteinen sillä mulla nyt on vähän tökkinyt tämä kirjottaminen tänne kun jaan enemmän kuvia pennuista tonne facebookin puolelle mutta yritetään.

Sitten 4 viikkoset poseeraukset, kuvattavat olivat hankalia pysymään paikallaan, valaistus oli surkea ja mitähän vielä miljoonasta kuvasta nämä olivat ehottomasti parhaat. Kuvat on otettu 30.9 jolloin pennuilla oli ikää tasan 4 vk, kuvaajana toimi rakas ystäväni Karo <3

Hensbe's Always My Baby Boy

243863069_10166523548930643_676763945364244167427_10166523549020643_989205706516

Hensbe's Always My Baby Girl, fuksia "Jade"

243894065_10166523549110643_426313714159243121830_10166523549190643_610634178480

Hensbe's Always My Wolf Girl, pinkki "Savu"

243772152_10166523549310643_350310532845244046472_10166523549420643_783779481161

Hensbe's Always My Little Girl, oranssi "Seri"

243821059_10166523549520643_764960817228244217938_10166523549610643_480030583833

Hensbe's Always My Lovely Girl, turkoosi "Frida"

244048931_10166523549715643_234290974247243716807_10166523549805643_325745125541

On ne vaan nii ihania, ja tekee samanaikaisesti pahaa ja helpotusta luopua näistä nallenaamoista. Ilman puremista et pääse yhtenäkään päivänä ja vaikka kuinka ulkoillaan näiden nassukoiden kanssa niin sotku on melkoinen, joka päivä pyykkikone laulaa kun pesen näiden peittoja kun heistä on kiva pissiä ja kakkia myös nykyään niihin, sanomalehtihän on ihan tylsä.

Mutta tähän väliin muuta kun pentuja ennen kun siirryn pentujen 5 viikko kuviin ja kuulumisiin. Koirien lisäksi minun sydäntä lähellä on hevoset. Käyn satunnaisesti yksityistunneilla Kajaanin Hevosharrastekeskuksella tunneilla ja siellä mulla on vakio hevonen Jake jolla tuntini menen. Normaalisti menen kentällä koulua ja satunnaisesti pieniä esteitä, ennen kun kävin (eli noin 12 vuotta sitten) säännöllisesti kerran viikkoon ryhmätunnilla niin esteet oli huomattavasti korkeampia, nykyään taitaa itellä olla jo pupu pöksyssä ja kun en edelleenkää luota tohon omaan vasempaan jalkaan 100% vaikka se on jo leikattu niin turvallisempi mennä pieniä ristikoita yms. Jospa sitä joskus taas uskaltas vähän korottaa.

Mutta pe 1.10 kävin viimeksi ratsastelemassa mutta tällä kertaa mun tunnin vetäjä Soile nousi itsekkin hevosen selkään ja lähettiin köpöttelemään maastoon. Voin sanoo et tuolla Kuluntalahessa on aivan upeat maastoreitit ja maisemat ja kun mekin pääasiassa käveltiin niin niitä maisemia kerkesi siinä hieman katsellakin. Edellisestä maastoilusta onkin aikaa, nimittäin se oli elokuussa 2019, kun heinäkuussa pistin ton polveni paskaksi niin kokeilin ekan ratsastustunnin niin että mentiin pelkkää käyntiä et miten jalka siihen reagoi. Mutta pitää kyl ehottomasti ottaa useammin noita maastolenkkejä jatkossa, vaikka koulu ihan kivaa onkin mut tämä aivojen nollaus tekee niin hyvää<3

244034833_10166525171140643_794136328235244058426_10166525171680643_572632434019244049055_10166525171450643_562664433238243796106_10166525171315643_605668595023244214285_10166525171385643_473182806853243927723_10166525171615643_376726204784244136145_10166525172040643_396839305582243712700_10166525171840643_570265576136243737400_10166525172175643_227208622168

Ja asiasta kukkaruukkuun, syksy on kyl ehdottomasti mun lempi vuoden aika. Vaikka on märkää ja kosteaa mut värimaailma miellyttää mun silmää, eikä ole liian kuuma tai kylmä vaan just sopiva. :) Onneksi minulla on myös toinen heppailu paikka ystäväni Karon luona jonne usein otan myös koirankin mukaan, kun minun ja Karon koirat tulevat niin hyvin juttuun keskenään ja saavat leikkiseuraa toisistaan. Tuomollekin monesti sanon et menen muutamaks tunniks Karolle ja oho hups muutama tunti olikin sit 12 tuntia. No meneehä siin aikaa jos aamusta meen aamutallille kaveriks, siin viedään hepat ulos, keitetään kahvit, siivotaan karsinoita, keitetään taas kahvit, höpötetää ja paljon, laitetaan iltaruuat valmiiks karsinoihin, sit taas keitetään kahvit, heppoille päiväheinät ja vesien lisäykset ulos, ja taas keitellään kahvia yms yms mitä kaikkee millonki tehhään ja välillä ku käyn ni sattuu heppojen liikutuspäivä ni hurahtaahan sinne nyt väkiselläkin aikaa xD No onneks Tuomo ymmärtää sen ku minä harvoin käyn muualla ku töissä ni se suo mulle näitä vapaita.

Tässä julmasti Karolta pöllityt kuvat Sirusta, Onnista ja Aatoksesta kun käytiin siellä viime sunnuntaina xD243912776_10227263051629217_144273728004244016365_10227263050269183_788012789003244397979_10227263051229207_187319410233

Mut sittenpä meidän touhutoopien viimeisimmät kuvat mitä on eiliseen mennessä otettu kun 5 viikkoa tuli täyteen. Tosiaan aloitin tätä blogi päivitystä tekemään jo lauantaina 2.10, mutta kirjottaminen tökki ja pahasti, varmaan johtui vitutuksesta kun sai taas ns sukulaisten kans vääntää asioita rautalangasta ja minut haluttiin tahallaan ymmärtää väärin että saatiin pienimuotoinen riitakin aikaiseksi, et vitutuskäyrä oli tapissa, mut tosiaan viime viikonlopun sit pelasti vierailu Karon luona<3 

Ja minun onneksi kukaan näiden pentujen ostaja ei mennyt tällä kertaa perumaan pentuvaraustaan 5.10 kun täytin vuosia, niinkuin viime vuonna pääsi tapahtumaan jonka johdosta meillä asuu tämmönen saunatonttu Siru (Siruhan ei meillä olisi ellei pennun varaaja olisi viime vuonna 5.10 kun täytin 30v perunut varaustaan, vaan tästä pentueesta oli tarkoitus se pentu jättää)244503194_10166536448825643_731703099040         Sirun lempiharrastuksiin kuuluu saunominen, jos neiti ei pääse alkaa hillitön ulina ja ulvonta ja hyppiminen saunan ovea vasten. Typykkä on tyytyväinen kun löylyihin pääsee ja olisi ensimmäisenä menossa ja viimeisenä lähössä (outo koira) Voittaa mennen tullen minut saunomisessa, se ei edes läähätä tuolla löylyissä ja minä poistun sieltä ennen koiraa.

Loppuun viel "muutama" kuva ja sit pitäs olla homma aikataulussa ja paketissa :) Ja joo pennut o ihan samannäköisiä, en mä niitä tunnistais ilman pantoja paitsi jäpikän xD

244029193_10166531627340643_414065275235244360682_10166531628805643_486723761258244371352_10166531627535643_890355133378244385767_10166531627790643_583868826752244392235_10166531627620643_685763965014244409240_10166531627135643_117834580790244416472_10166531627215643_203277989777244416600_10166531627950643_789853537256244426270_10166531627440643_756079120480244426884_10166531627715643_247701135059244427102_10166531628225643_183585291921

Jäpikkä 5vk (muuttaa Juvalle)

244600022_10166539191450643_564200696047244686973_10166539191590643_191542141647

"Jade" fuksia, 5vk (muuttaa Raaheen)

244683703_10166539191765643_430622668779244720180_10166539192080643_643846320298

"Savu", pinkki 5vk (muuttaa Ouluun)

244263548_10166539192320643_484923146021244702504_10166539192555643_446173392341

"Seri", oranssi 5vk (muuttaa Outokumpuun)

244621826_10166539192790643_832044452892244667215_10166539192955643_151739254906

"Frida" turkoosi 5vk (jää tänne Kajaaniin)

244719928_10166539193105643_386921588778244668909_10166539193440643_469835626017

Kaikkien pentujen ottajat ovat pentuja käynyt katsomassa ja voin sanoa että kaikki olivat ihania, todella tyytyväinen olen valitsemistani perheistä, vaikka paljon oli hyviä kotiehdokkaita ja vaikea oli päätökset tehdä ja pahaa teki sanoa joillekin että tästä pentueesta ei nyt pentua riittänyt, mutta tämmöstä tämä on.

Siru on nyt ilmotettu vuoden viimeiseen koiranäyttelyyn joka pidetään Helsingissä 18&19.12.2021, toivotaan että olosuhteet sallii näyttelyn toteuttamisen ja päästään viettämään mukava viikonloppu Sirun kans Helsingissä. Mutta näihin kuulumisiin toivotan hyvää viikonloppua ja minä alan valmistautumaan iltavuoroon lähtöön. :)

 

sunnuntai, 26. syyskuu 2021

Aika menee ja menee, jo 3 viikkosia...

...Niin se vaan on, että aika kulkee siivillä. Pennuille tuli torstaina ikää jo 3 viikkoa. Tämän viikon tiistaina pentujen maailma pelkän pentulaatikon ympärillä laajeni, sillä avasin pentulaatikon etuseinän ja pentuset saivat aikalailla koko huoneen käyttöön, sen verran huonetta rajasin pentuaitauksella että eivät sohvan alle pääse, mutta hyvin lapsukaiset ovat ottaneet huoneen haltuun ja pissat/kakat tehdään pääsääntöisesti paperille, toisinaan toki sattuu vahinko et unen pöpperössä ei jakseta kävellä ihan paperille asti ja pissat tulee petille, mutta sitä varten on pyykkikone keksitty ja luojan kiitos on kuivausrumpu niin ei tarvitse peittoja nostella joka ovelle kuivamaan vaan kuivuuvat kätevästi rummussa. Ihmettelen itsekkin suuresti miten vähän olen ottanu nyt valokuvia, toki nyt oon ollu kokoajan liikenteessä ees taas ties mihin suuntaan ja voi toki myös johtua siitä että mun puhelimen kamera on täys susi, siis sika surkeita kuvia tulee ja nämä pennut kun ei tottele vielä sanaa paikka ni eihä tuo mun kökkö kamera pysy perässä ja sen näkösiä on kyl kuvatki et ovat hirveen tärähtäneitä. Jotenpa olenkin enemmän ottanut pennuista videokuvaa ja laittanut facebookiin, harmi että tänne ei voi vidoita lisätä.242241146_10166490054785643_527164776370242295079_10166490055735643_800643626780242313253_10166490054940643_194403483639242355049_10166490055545643_221914797868

Mun pojat Jimi 8v ja Jiri 6v ovat pyörineet pentujen luona siitä päivästä asti kun pennut ovat syntyneet ja Mila on tämän hyväksynyt täysin, ihan samalla tavalla mitä viime vuonnakin. Muutama Jimin koulukaveri jotka on vähän vähemmän meillä käynyt on myös käyneet pentuja katsomassa, mutta niihin Mila taas on suhtautunut huomattavasti epäuskoisemmin, mutta on päästänyt kuitenkin. Jimin kanssa ollaankin sovittu, että jos tuo kaverin koulun jälkeen meille, niin pentuhuoneeseen ei saa mennä jos minä tai Tuomo ei olla kotona ja jo ihan senkin takia että minä hen.kohtaisesti pelkään että sinne vain mennään eikä olla niin varovaisia ja astutaan vaikka pennun päälle, varsinkin nyt kun nämä alkaa jo huomattavasti verkkaammin liikkumaan niin saa itsekkin toden teolla katsoa ennen kun laskee jalan lattialle, ettei alla varmastikaan ole pentua. Onneksi Jimi on fiksu poika ja onkin soittanut minulle ja kysynyt vielä että saako mennä katsomaan kaverin kanssa pentuja, mutta ymmärtää kun kiellän jos ei ole aikuinen kotona. 

Minulla on  myös kuvia pojista pennut sylissään, mutta niitä kuvia minä en täällä julkaise, Jirille se olisi varmaan ihan sama kun antaa ja tykkää että siitä otetaan kuvia, mutta aina jos otan Jimistä kuvan niin se pyytää nykyään etten lähetä sitä kellekään, joten kunnioitan hänen toivettaan ja laitan vain sellaisia kuvia joissa ei Jimin naama näy.242546237_10166501276170643_788966180576242566197_10166501274930643_203404584011242595064_10166501274850643_365703618705242790998_10166501275335643_797487349395242773209_10166501276765643_200680957636242742484_10166501275675643_265910835406242697105_10166501275135643_706384558297242695824_10166501275805643_407670285786242655285_10166501276060643_165428943862242624875_10166501275505643_652928196949242646799_10166501276290643_755084802457242755058_10166501274730643_480107217583

Mulla oli perjantaina iltavuoroon meno ja vein siinä 9 aikaan Jirin eskariin ni hetken sen jälkee mietin et niin tekis mieli mennä takasi peitonalle nukkumaan, varsinkin kun ke ja to oli ollut aamuvuorot ja mä nukun niin surkeesti jos mulla on aamuvuoroon meno et uni jää sinne 3-4 tuntiin. No mutta reippaana siinä laittelin pentusille ruuan lautaselle, kun kiinteetä alettiin tällä viikolla syömään Milan imetyksen lisäksi ja tuumasin sit Milalle et miltä kuulostas jos lähettäs mettä lenkille no ei tarttenu kahta kertaa kysyä ku koira näytti jo et hyppii seinille. Niinpä kaikki koiruudet autoon ja eiku törmälle. Mila oli kyl mielissään kun pääs mukaan ja sai rällätä toisten kanssa, vaikka tällä hetkellä se ei pysy millään meidän Kidan perässä ku noita mammakiloja viel on, mut se osas hyvin vetää mutkat suoraksi ja oikoa. Ja kyllä Jogikin oli mukana niinkuin aina, mutta jostain syystä se pitää pientä turvaväliä noihin tyttöihin, alakaako vanhuus painaa ukkoa, vai kokeeko et on "turvallisempaa" pysyä etäällä ettei joudu höykkyytettäväksi. Vaikka kyllä sitäki välillä alkaa lapsettaa et pitää muka alkaa örisemään ja isottelemaan, mut siihen se ottaa kohteeksi Sirun kun se tietää että Siru ei isottele kellekään.242911824_10166505651925643_733339473256242873788_10166505652200643_599568805471242796533_10166505652015643_550626857633242817798_10166505652320643_447432834118

Loppuun vielä pennuista tänään otetut yksityis kuvat joista saan kiittää poikaani Jimiä<3 Alkaa ne pikku hiljaa jo näyttämään koirilta ja hienosti on alkanut "heviletti" kasvamaan<3

Hensbe's Always My Baby BoyIMG_20210926_125629.jpgIMG_20210926_125619.jpg

Hensbe's Always My Baby Girl (fuksia)IMG_20210926_125042.jpgIMG_20210926_125036.jpg

Hensbe's Always My Wolf Girl (pinkki)IMG_20210926_125238.jpgIMG_20210926_125230.jpg

Hensbe's Always My Little Girl (oranssi)IMG_20210926_125531.jpgIMG_20210926_125527.jpg

Hensbe's Always My Lovely Girl (turkoosi)IMG_20210926_125415.jpgIMG_20210926_125410.jpg

lauantai, 18. syyskuu 2021

Jo 2 viikkoa...

...joo-o aika se vaan mennä hurisee. Pennuille tuli eilen 2 viikkoa ikää mittariin ja oli aika startata kynsien leikkuut ja ekat matolääkkeet ja voin sanoo et rakkaat lapsoset ei ylläri pylläri arvostaneet asiaa. Sain itteki oikeen nätin raapasujäljen omaan poskeen kun leikkelin kynsiä, no mitäs työnnän naamaani niin lähelle etutassuja kun takatassun kynsiä leikkelin. Ja tämähän oli pentujen mielestä erittäin julma toimenpide, kiljuvat siis aivan hulluna ihan kun jotain pahaa olisi tapahtunu, no tapahtuhan sitä saivat kynsien leikkuusta kiitokseksi matolääkkeet naamariin ja ilmeet oli kyl näkemisen arvoset selkeestikään mua ei arvostettu.241822705_10166483355135643_316272745257

Jätkä 2vk 1916 g

242201239_10166483355185643_844021241781

fuksia 2vk 1750g

242088596_10166483355320643_414350873266

pinkki 2vk 1517g 

242237148_10166483355450643_387813499376

Oranssi 2vk 1350g

242124173_10166483355505643_876468881395

turkoosi 1510 g

Kyllähän tämä vauva aika vaan yksinkertaisesti hurahtaa vauhdilla, tosin varsinainen työmaa se on vielä alkamassa, sillä nämä nyt alkanu ottaa vasta jalkoja alle, eivätkä ihan kokoaikaa enää nuku, mutta luulisin et viikon päästä vauhtia alkaakin olla jo ihan eri tavalla mitä nyt. Noin viikon verran viel elelevät pentulootassa kunnes avaan pentulootan etuosan ja saavat sitten koko huoneen käyttöön, mutta tuttu ja turvallinen nukkumapaikka jää kuitenkin pentulaatikon kolmesta muusta seinästä. Milan maitobaarin lisäksi päästään sit jo maistelee penturuokaa, se on kyl niin söpöä kun pennut ekan kerran saa "mössöä" ei ole mitenkään siistiä puuhaa. Ja onhan sitä muutenkin vielä päässyt suht. helpolla kun Mila hoitanut kakkojen ja pissien siivouksen yäks, mutta täysin luonnollista, kyllä se siivoilu on kohta mun kontolla, tosin mä en niitä aio nuoleskella kuten eräs xD Nimetkin olen jo pentusille lyönyt lukkoon, tosin mietin et viittinkö viel niitä paljastaa mutta samapa tuo on eihän se nyt kauaa salaisuus ole muutenkaan.

242249279_10166487136710643_971914773734

Uros Hensbe's Always My Baby Boy

242388719_10166487136890643_486584105567

Fuksia narttu Hensbe's Always My Baby Girl

242225411_10166487137185643_762358256987

Pinkki narttu Hensbe's Always My Wolf Girl

242181997_10166487137360643_170941278660

Oranssi narttu Hensbe's Always My Little Girl

242240766_10166487137500643_151914464473

Turkoosi narttu Hensbe's Always My Lovely Girl

Tuomo kyl vähä moitti imeliksi noita mun päättämiä nimiä, mut eiks se oma ekalle nimelle tuleva pentue saa ollaki vähä imelä, minusta ainaki saa xD

241888963_10166481703135643_895935306893242013096_10166481703235643_186845528096242028488_10166481701905643_417764107350242061108_10166481702395643_826794501887242084330_10166481703340643_754150355603242097900_10166481702855643_142470683574242113260_10166481701715643_130529942566242168292_10166481701440643_698308934549242198249_10166481703700643_703979746297242113265_10166481702585643_663733101010242175316_10166481702285643_697410549124242151046_10166483355250643_766085031019

Tänää käytiin kolmikon kans höntsäilemässä törmällä. Tuonne Tuomon mummolalle menee niin ihan sama mihin suuntaan siitä pihalta lähtee käppäilemään niin pääsee mettään ja saa olla ihan koirien kanssa keskenään, ei ole pelkoa että kukaan tulee vastaan, paitsi ehkä vittumaiset hirvikärpäset mut tänään ei ollu niitäkään liikenteessä joten sai rentoutua ihan täysin. Milaa en ole vielä ottanut näille lenkeille mukaan ja sitä suututtaa aivan julmetusti kun näkee et oon tekemässä muiden kans lähtöä sillä se tietää et muut pääsee urakalla rälläämään. No viikon tai kahden päästä otetaan jo mammaki mukaan metsälenkille 

242314255_10166489059045643_666746747987242350486_10166489059345643_132116165741242251153_10166489059645643_901624385895242272033_10166489059900643_300266350501242241977_10166489060075643_772981784265242305478_10166489060280643_306145155802242313298_10166489060005643_436891651969242229269_10166489060360643_732831714261242242760_10166489060130643_631662673721242313175_10166489060460643_767288203909242215818_10166489059170643_845521154962

Mutta joo rentoa viikonloppua itse kullekin, itellä vasta keskiviikkona meno töihin seuraavan kerran että täällä saa sen puolesta huokasta ja lällytellä pentuja <3

242108880_10166481701315643_410790814045

perjantai, 10. syyskuu 2021

Eka viikko jo vierähti...

Miten sen nyt sanois.. Eka viikko se vaan hurahti mennä tosta noin vaan ja enää vaan 6 viikkoa jäljellä näiden ihanuuksien kanssa, vaikka varmasti sit jo vikalla viikolla kun vauhtia tulee ja piruuksia aletaan tekee ni toivoo et viikko hurahtas nopeeta.

En nyt mitään ihmeellisyyksiä voi kuluneesta viikosta kertoa, muuta kuin et pennut kasvaa erittäin tasaisesti mikä tarkoittaa että Mila hoitaa niitä hyvin ja maito riittää. Sen kummemmin luonteista ei tässä vaiheessa voi viel mitään sanoo, paitsi pinkki erottuu kyl jo joukosta, se kyl ilmasee jos jää Milan väärälle puolelle kun Mila asettuu pentulaatikkoon syöttöpuuhiin tai jos tästä yrittää ottaa yksittäisiä kuvia nii pyörii ku häkkyrä ja 10 kuvasta ehkä yks hyvällä tuurilla ei tärähä niin paljoa mitä muut kuvat. Voin sanoo et se inhoo et siitä otetaan kuvia jossa on kyl isäänsä tullut sillä yritin Chevystä ottaa kuvia edestä ni se kääns aina mulle selän ja omistaja sanokin et se vihaa kameraa.

Mutta helppoa se on vielä tässä vaiheessa kun Mila hoitaa lähes kaiken työn, itsellä tarttee vaan punnita, vaihtaa puhtaat pehmusteet pentulaatikkoon ja se tärkein, huolehtia Milasta. Viikon päästä maistellaan ekat matolääkkeet ja leikataan kynnet, katotaan mitä niistä asioista tykätään...tuskin tykätään. Mutta joo tämä päivitys jää tekstin osalta lyhkäseks, loput tulee kuvina.

238813890_10166447945685643_349070439381241124271_10166447945765643_161332734638241151301_10166447945115643_471764764855240428776_10166453545825643_860884633978240537265_10166459362690643_229001982585240540692_10166459362195643_152076337176241625242_10166459362345643_179984029822241370604_10166459361965643_613677967686

Pentujen yksittäis kuvia:

Poika 5vrk

240574410_10166459360045643_222715819711

ja 8 vrk, 1416g

241710904_10166467240400643_683593377222

Fuksia 5vrk

240543114_10166459360970643_302330447095

ja 8vrk, 1290g

241791556_10166467240585643_662922756672

Pinkki 5 vrk

240549222_10166459361285643_291712467111

Ja 8 vrk, 1137g

241359762_10166467240770643_901515877796

Oranssi 5vkr

240551612_10166459361600643_594329162422

ja 8 vrk, 903g

241669497_10166467240855643_750101134910

 

Turkoosi 5 vrk

240574458_10166459361785643_340796454754

ja 8 vkr, 1200g

241698108_10166467240955643_758979442066

241732218_10166466633100643_872091362751241722498_10166466634080643_885564067411241661298_10166466633275643_851859883215241667352_10166466633985643_451836136082241669497_10166466632860643_222147542963241719585_10166466633675643_324252878900241708299_10166466633790643_196501428187

Muun lauman kans ollaankin kuleksittu metässä hirvikärpästen kiusattavina ja Sirun kans pyörähettiin tallilla yks päivä.. Mut siinäpä nämä näinkin ihmeelliset viikon kuulumiset.

240405052_10166452560805643_600326828896240501441_10166458175550643_694100782854240538467_10166458175775643_157784589195240539653_10166458175345643_146545886643240512710_10166458175210643_432415352996

perjantai, 3. syyskuu 2021

Synttäreitä ja synnytys...

Alkuun haluan toivottaa Milan ja Ferron viime vuotiselle pentueelle oikein hyvää syntymäpäivää (tosin vähän myöhässä). Kaikista on kyl kasvanu nättejä ja komeita junnuja ja kehittyyvät vielä :)

240806475_6073171952757728_6907860935679

(Kuva on julmasti pöllitty Merviltä, mutta luulen että hän ei suutu mulle. Kuvassa pojat ylhäällä ja tytöt alhaalla <3 )

Ja sittenpä muihin tämän viikon tapahtumiin. Pidin tämän viikon viimeisen kesäloma viikkoni ja kiitän siitäkin vielä työkaveria että vaihtoi lomaviikot minun kanssa sillä mulla olisi ollut loma vasta viikolla 37 ja tälle viikolle olisi sitten pitänyt lähteä arvailemaan että mitkä päivät pyydän vapaaksi arvioitua synnytystä varten. Mutta nyt ku täs jälkeenpäin itsekseni naureskelen niin olisinha minä kerennyt synnytyksen hoitaa ja painella vaikka aamuvuoroon siitä suoraan. Mutta sitä kun ei voi tietää synnyttääkö yötä vasten vai keskellä päivää vai miten vuosi sitten alotettiin aamupäivällä ja tällä kertaa homma hoidettiin yöllä.

Mut on ollut tuskanen viikko mä oon käytännössä kytännyt vaan tota koiraa ja on pitäny äärettömästi keksiä mitä erilaisempia tekemisiä etten tulisi hulluksi. 

No maanantaina tuli kiva puhelu, sillä tilaamani uutta Jämptin koppia oltiin toimittamassa, pitkään haaveilu tarhaan uudesta kopista kun nykynen hirsikoppi mikä siellä oli niin vei aivan järjettömästi liikkumis tilaa tarhasta. Ja halusin vielä että koppi tulisi tarhan ulkopuolelle. No sehä sitten tuli ja eiku asentelemaan, piti tosin Tuomon isä kuttua rälläkän kans käymään et saatiin häkkiin tehtyä reikä ja tunneli asennettua kopin ja häkin väliin. Mut nyt on hieno uus koppi koirilla ja tottakai se käytiin heti testaamassa. Tosin Kida ei varmaan tule arvostamaan tätä uutta järjestelyä että koppi ei ole häkin puolella kun ei enää pääse kyttäämään kopin katolle naapuria. xD

IMG_20210830_175514.jpgIMG_20210830_175016.jpgIMG_20210830_175008.jpgIMG_20210830_175502.jpg

No tuonpa kans meniki mukavasti maanantai päivä. Mutta tiistai kului vielä hitaammin, onneks Karo kävi kahvittelemassa ja piti useamman tunnin seuraa. Mut yritin lueskella siin kirjaa ja kattoo sarjoja, välillä ulkoiluttamassa Milaa et alkais jo oikeesti jottain tapahtuu mut ei ni ei.

No keskiviikko on toivoa täynnä vai miten sitä sanotaan. Mut ei päivä kului ihan sika hitaasti no keksinpä sitte et meillähä o tuomon ostama tabletti pojilla ni otin sen sit Milan huoneeseen ku kirjan lukeminen alko oikeesti tökkiä todella pahasti ni katoin sit Disney plussasta elokuvia. Cruella oli iha jees vaikka hetki meni ennen ku sytyin sille. No jossaki vaiheessa olin nukahtanu kun pari edellistä yötä menny torkkumalla. Pikkusen klo 21 jälkeen sain pojat menemään nukkuu ja laitoin sit Aladdinin pyörii ja katoin sitä, klo 22.30 Mila alakoki sit käymään erittäin levottomaksi pyöri pentulootassa ja repi aluspapereita ja vilttiki sai kovaa kyytiä, siinä vaiheessa mulla loppu leffan kattominen ja rupesin kyttäämään sen touhua. 22.45 ekat näkyvät supistukset ja sit tuli olo et jess ens yönä valvotaan ja nyt se ei panttaa enää. Tuomo keitti siinä mulle kahvia ja tuli seuraksi, tosin se tuumas et koko yötä ei pysty olemaan ku on aamulla töihin meno, se nyt ei mua haitannu ku minä kyl pärjään itekseniki ku ei tämä uutta mulle ole.

241133471_10166441687850643_539403335950

Kello lähenteli puolta yötä ja supistuksia tuli tasasesti ja Mila ponnisteli kovasti mut rupes jo nousemaan pieni huoli et onko kaikki ok ja tarviiko täs ny soitella päivystävälle. Päätin sit viel tsekata tilanteen ja näin ekan sikiöpussin, taka tassut ja hännän et kyl se sietä tulossa on perse edellä. Piti Milalle siin vaiheessa tuumata et voisikko pikkusen viel ponnistaa et tosta en kyl minä saa otetta ennen ku o vähä enemmän ulkona. No Mila teki työtä käskettyään ja sai pentua puskettua pikkusen ulos ja sit mä vähän autoin koska näin et tää on iha julmetun kokonen. Mila ulahti kun eka pentu syntyi mut ymmärtäähän tuo jätkä oli iso 696 grammaa, jos tämä olisi ollut Milalle eka synnytys niin en usko että olis saanu omin avuin pihalle vaan olis menny leikkuu hommaksi.240890819_10166441839485643_881425140420

Jes eka ulkona ja niin terhakas pikkumies että ja Milan hoitovietti alkoi välittömästi. Eka pentu syntyi tasan klo 00 2.9.2021. Tästäpä ei mennyt kun puolisen tuntia ni Mila alkoi taas ponnistaa ja klo 0.35 synty tyttö, ei mikään pieni sekään 619 grammaa, jätti vauvoja.240919898_10166442231560643_783119035484

Tässä välissä Mila huilasi hetken ja kolmas pentu, tyttö sekin painolta 565 grammaa synty klo 2.30, ja tästä ei mennyt kun 20 min eteenpäin ja symtyi neljäs pentu joka oli myös tyttö painoltaan 495 grammaa. Tähän väliin Mila piti taas huilitauon ja hoiti hienosti pentuja ja välillä käytiin ulkona pissillä. Viides pentu syntyi 3.35 ja painoa tytöllä oli 606 grammaa. Mila alko olla tosi väsyny sen pää nuokku ja meinasi nukahtaa pystyyn,mutta jos pennut yhtää inisi kovemmin ni se kyl säpsähti salamana kattomaan mikä oli hätänä.241119083_10166442231310643_328836593216241146081_10166442450170643_761502156860

Viimeinen pentu syntyi klo 5.30, tämä valitettavasti syntyi kuolleena, vaikka kuinka hieroin ja Mila hoiti niin ei mitään elon merkkejä pienessä näkynyt ja Mila ei oikeen arvostanut sitä että vein pienen pois siltä, mutta keskittyi sitten onneksi hoivaamaan muita pentujaan. 241141166_10166442851225643_258921901529

Loppu tuloksena meillä siis pentulaatikossa tuhisee 1 uros ja 4 narttua, voihan jätkä parkaa kun siskolikat tuosta kasvaa. xD

Mila voi hyvin kunhan palvelu hänelle pelaa ja pennut on oikein reippaita ja virkeitä. Tänä aamuna punnitsin pennut ja kaikilla oli painot lähteny ylöspäin eli Milan maitobaari toimii oikein hienosti <3 Loppuun vielä kuvia

241117615_10166444042340643_978061678117241005031_10166444042460643_294188206302241084145_10166444043275643_805959433273

Uros, tosin otin pojalta pannan pois ja laitoin sen pannattomalle nartulle. Ainoon jätkän kyl tunnistaa ilman pantaakin.

241061174_10166444043385643_292387127674

Narttu, fuksia

241144807_10166444043530643_507919016744

Narttu, pinkki

240996634_10166444043705643_760702699714

Narttu, oranssi

241000691_10166444043790643_321246323837

Pannaton narttu, joka on nyt turkoosi

240973452_10166444043125643_216116210713

Kaikilla pennuilla on kodit tiedossa :) <3